“Tavat” ja “Tavoitteet“… Ehkä joku suomen kielen tutkija osaisi kertoa, miksi nämä sanat muistuttavat niin paljon toisiaan..
Joka tapauksessa, nämä kaksi termiä liittyvät perustavalla tavalla yhteen. Niiden välisen suhteen ymmärtäminen on avain tavoitteidesi ja unelmiesi saavuttamiseen. Tässä artikkelissa tutustutaan tähän parivaljakkoon tarkemmin. Lopussa on sinulle haaste; harjoitus jonka avulla unelmien saavuttamista voi konkreettisesti opetella.
Oletko sinäkin joskus päättänyt väkevästi jotain, asettanut selkeän tavoitteen, ja ollut varma siitä, että tällä kertaa onnistut?
Esimerkiksi:
- Olet katsonut jakson suurinta pudottajaa tai puolen vuoden superdieettejä ja voimakkaassa motivaation puuskassa päätät itsekin, että tulevaa vappua vietät jälleen ylioppilasmekossasi, 15 kiloa hoikempana!
- Kyllästyneenä työpaikkaasi päätät lopultakin toteuttaa unelmasi ja ryhtyä kokopäiväiseksi freelance toimittajaksi.
- Vaimosi veljen esimerkin innoittaman päätät juosta maratonin.
Olkoonpa tavoitteesi edellä olevan kaltainen tai jokin muu, sinulla on kuitenkin ollut selkeä tavoite.
Oletko saavuttanut tavoitteesi?
Etkö? En minäkään, liian usein..
Miksi on niin vaikeaa saavuttaa muutos? Miten voi olla mahdollista, että vaikka syvällä sydämessämme haluamme jotain ja tiedämme sen saavuttamisen olevan täysin mahdollista, niin silti emme lopulta havaitse minkäänlaista edistymistä asian suhteen?
Koska tavoite ei ole yhtä kuin tapa.
Kuten Aristoteles sanoi: “Se mitä toistuvasti teemme määrittää sen millaisia olemme. Siispä erinomaisuus ei ole toiminto, vaan tapa.”
Päästäksesi tavoitteisiisi, täytyy tavoissasi tapahtua muutos. Jokin päivittäisissä rutiineissa täytyy muuttua. Tärkeintä suuressa elämänmuutoksessa on keskittyminen pieniin muutoksiin elämäntavoissa.
- Keskity juomaan enemmän vettä ja vaihda peruna ja pasta kasviksiin, sen sijaan että keskittyisit laihduttamaan 15kg.
- Käytä joka päivä 30 – 60 minuuttia kirjoittamiseen ja kontaktoi yksi julkaisija viikossa, sen sijaan että keskittyisit olemaan täysipäiväinen freelance toimittaja.
- Sido lenkkikengät jalkaasi ja astu ovesta ulos 3 kertaa viikossa, sen sijaan että keskittyisit olemaan maratoonari.
Kun olet onnistunut muodostamaan oikeat tavat, toteutuvat tavoitteesi kuin itsestään.
Katsotaanpa edeltävän virkkeen jälkimmäistä puolta: “toteutuvat tavoitteesi kuin itsestään.” Jos mietit niitä satoja pieniä tapoja ja rutiineita joita sinulla on, vaatiiko niiden toteuttaminen energiaa ja suurta tahdonvoimaa?
Hampaiden pesu, kengännauhojen sitominen, kynsien pureminen, aamukahvin juominen, torkkupainikkeen painaminen, ruuan valmistaminen, peseytyminen… Yksinkertaisia, automaattisesti tapahtuvia hyviä ja huonoja tapoja ja rutiineja, jotka eivät vaadi sinulta minkäänlaisia tahdonvoiman ponnisteluja.
Huomaatko nyt, oikeat tavat ja rutiinit omaksuttuasi, tavoitteesi täyttyminen on lopulta väistämätöntä.
Entäs edeltävän lihavoidun virkkeen ensimmäinen osa: “Kun olet onnistunut muodostamaan oikeat tavat“?
Tapojen muodostuminen on kuin avaruusraketin laukaisu. (Mukailtu Stephen Coveyn kirjassaan The 7 Habits of Highly Effective People käyttämästä metaforasta.)
1. Vaihe: lähtölaskenta.
10.. 9.. 8.. Suurta jännitystä ja innostusta ilmassa, määränpäänä MARS! Tavoitteeseen tähtäävien tapojen muodostumisessa tämä vaihe on ne muutamat ensimmäiset helpot ja innostuneet päivät päätöksen syntymisen jälkeen.
2. Vaihe: laukaisu.
Raketti irtoaa maasta ja maapalloa koossa pitävä hirvittävän voimakas painovoima asettuu kaikin tavoin estämään lähtöä. Raketti kuluttaa valtavan määrän polttoainetta ja ponnistelee kaikin voimin irti painovoiman vaikutuspiiristä. Tapojen muodostumisessa tämä on se kriittisin ja vaikein vaihe. Joskus uusien tapojen muodostumista estää luontainen mukavuudenhalu, toisinaan uusien tapojen tiellä ovat toiset, yleensä huonot, syvään juurtuneet tavat.
Aivotutkijat ovat osoittaneet, että tavat ovat aivoissamme ihan fyysisesti olemassa olevia neuronien (muistaakseni (?)) ketjuja. Niiden katkaiseminen tai muodostaminen ei tapahdu vaivattomasti hetkessä. Tähän voi mennä jopa 3 – 6 viikkoa.
3. Vaihe: matkalla Marsiin.
Raketti on ponnistellut pahimman vaiheen yli ja hetki hetkeltä ja metri metriltä etäisyys maahan kasvaa ja painovoiman vaikutus heikkenee. Pian painovoima ei vaikuta lainkaan, ja lento vaatii vain pieniä korjauksia kurssiin ja suunnan pitämistä kohti tavoitetta.
Onneksi olkoon, tavoitteeseen tähtäävän tavan muodostumisessa olet nyt saavuttanut “kuin itsestään” -vaiheen. 3-6 viikkoa siinä meni, mutta tapa on nyt osa päivittäisiä rutiinejasi; aivoissasi on uusi neuronien ketju, päivittäinen rutiini, jonka avulla lopullisen tavoitteesi saavuttaminen aikanaan on väistämätöntä.
Haaste:
Olen pitkään halunnut opetella seisomaan käsilläni. Asetan sen nyt tavoitteeksi. Lähdetkö mukaan haasteeseen?
Elikkäs.
Tavoite: Osaan seisoa käsilläni 30 sekuntia yhtäjaksoisesti 9.4.2015 (puolen vuoden päästä)
Tapa: Harjoittelen käsillä seisomista 3 minuuttia päivässä arkipäivisin. 1 minuutti aamulla aamukahvin tippumista odotellessa, 1 minuutti päivällä päiväkahvin tippumista odotellessa ja 1 minuutti illalla heti hampaiden pesun jälkeen.
Eihän kuulosta liian vaikealta, vaihtaa vain 3 minuuttia facebookin selailua harjoittelemiseen? Ei se olekaan, kunhan muistaa pysyä suunnitelmassa ensimmäiset 3 – 6 viikkoa, jonka jälkeen harjoittelu on tapa. Aikanaan puolen vuoden päästä olemme harjoitelleet käsillä seisomista yhteensä 6,5 tuntia ja kyllähän sen varmasti siinä ajassa oppii!
Aleksi / Fitness Akatemia
ps. Koodilla treeniohjelma saat 10% alennuksen kaikista ostoistasi aminoporssi.fi:ssä 🙂 Aminopörssi toimittaa laadukkaat urheiluravinteet, superfoodit ja luontaistuotteet edullisesti.
Leave A Response
You must be logged in to post a comment.